Olen tajunnut vasta viime kuukausina, kuinka täydellisesti hidarilainen runous sopii elämääni. Toisaalta tunnen itseni jotensakin typeräksi - olin aina sitä mieltä, että rakkausrunot ovat roskaa, jota lukevat vain Pêchen ja Baquetten tapaiset tyhjäpäät, koska eivät muuhun kykene, enkä välitä tulla niputetuksi heidän kanssaan samaan hyödyttömään koristekimppuun - mutta hidarilaiset kirjoittavat aivan eri tavalla. Hidarilainen runous on... todellista. Se puhuu siitä, miltä oikeasti tuntuu.

(Tosin Pêche ainakin väitti pitävänsä Shiroi no Edonin "Neljästä sävelmästä", kun annoin hänen lukea käännöksiäni siitä tämän päivän elonkorjuujuhlassa. Olisin kuvitellut sen olevan hänelle aivan liian vaikeaa ja raskasta, mutta hän uppoutui lukemiseen yllättävän kiinnostuneena.)

(...Tietysti on sitten vielä aivan eri asia, kuinka hyvin hidaria yleensäkään voi kääntää domuksen kielelle - saati sitten runoja, kun ne ovat niin täynnä sanojen toistoon ja samankaltaisuuteen perustuvia moninkertaisia merkityksiä ja viittauksia... mutta ainakaan lähettiläs Fubuki ei ollut kovin tyytymätön esitykseni teksteihin.)

Näin Sensoin. Hän selviää, eikä hän ainakaan ajanut minua pois. Enkä minäkään jaksa enää olla hänelle vihainen, vaikka hän rikkoikin lupauksensa... Jos tarkkoja ollaan, hän ei todellakaan luvannut kertoa minulle kaikkea, vain olla valehtelematta (minun pitää siis vastaisuudessa muistaa katsoa, ettei enemmänkin asioita jää sanomatta).

Äiti on istunut hänen luonaan lähes tauotta kaikki nämä päivät, mikä on minusta ollut todella omituista. Paitsi että äiti ei siten voinut seurata mitään maapäivien tapahtumia kuten yleensä (se, että hän joutuu seuraamaan niitä vierestä, ei ole ennenkään estänyt häntä vaikuttamasta asioihin), niin miksi ihmeessä Sensoi halusi hänet vierelleen... eikä minua? Eihän hän ole koskaan tuntunut pitävän äitiä niin läheisenä. Enkä ole voinut tajuta, miksei hän ole edes halunnut nähdä minua. Ajattelin jo, että äiti on tehnyt sen tahallaan. Että hän olisi vain sanonut minulle, ettei Sensoi halua nähdä minua, ja Sensoille, etten ehdi tulla. Hän on vaikuttanut niin pitkään niin surkealta ja huolestuneelta meidän... tilanteestamme, etten olisi yhtään ihmetellyt sitä.

Ehdin kuitenkin lopultakin puhua äidin kanssa tänään ennen juhlien alkua, ja hän ei todellakaan antanut ymmärtää, että olisi tehnyt niin. Päin vastoin, hän sanoi minulle - suoraan, ääneen - en olisi ikinä odottanut sitä - että on tyytyväinen siihen, miten muuttunut ja rauhallinen Sensoi on viime aikoina ollut (tietysti tätä viimeistä typeryyttä lukuun ottamatta)! Ehkä voin siis lopulta lakata pelkäämästä, että hän tekisi jotain typerää tämän vuoksi. Olen jatkuvasti yrittänyt kaikin tavoin tehdä hänelle selväksi, että se olisi turhaa ja pahentaisi vain kaikkea... mutta tähän asti en ole yhtään tiennyt, onko viestini mennyt perille ja onko hän uskonut sen.

Tuskin hänen suhtautumisensa muuttuminen kuitenkaan on lopulta minun ansiotani. Luulen, että hän vain vasta nyt todella huomasi, kuinka järjettömään tapaan Sensoi saattaa toimia, jos niikseen tulee, ja pelästyi sitä hyvin todellista mahdollisuutta, että menettäisimme hänet. Niin pelästyin kyllä minäkin, kun hän kertoi minulle tarkemmin näistä päivistä. En ollut tiennyt - en usko, että kukaan meistä oli - kuinka sairas Sensoi on ollut. Siis nimenomaan sairas: ei hän kuulemma jää pysyvästi raajarikoksi, mutta haavat nostivat korkean kuumeen, ja hän on ollut vain osan aikaa tajuissaan ja houraillutkin välillä. Kuume on vasta nyt alkanut laskea.

...Hän oli kuitenkin tolkuissaan, kun menin katsomaan häntä tänään. Äiti kyllä lupasi, että ottaisi minut mukaan hänen luokseen illalla juhlien jälkeen, mutta oli sitä mieltä, etten saisi sanoa hänelle mitään siitä, kuinka raivoissani hänelle olen ollut (hän kieltäytyi viemästä sitä viestiä, jonka pyysin). Minä tiesin, ettei se onnistuisi - koska hänhän ei pitänyt sanaansa, vaikka juuri oli luvannut, ettei koskaan valehtelisi minulle. En minä voisi teeskennellä, ettei hän tehnyt niin, ja olla sanomatta hänelle siitä! Minun oli aivan pakko nähdä hänet itse ja puhua hänen kanssaan, jotta voisin ymmärtää, mitä hänen päässään oikein liikkui.

Niin että illan ehdittyä tarpeeksi pitkälle, jotta kukaan ei kiinnittäisi huomiota poissaolooni (olisiko ollut pääruuan tultua), livahdin hänen huoneisiinsa. Ovella oli vartija, joka väitti, ettei Sensoi halunnut nähdä ketään, mutta hänet oli melko helppo vakuuttaa siitä, että olisi hänen omaksi parhaakseen tehdä minun kohdallani poikkeus (paljastetulla miekalla saattoi olla siihen jotain osaa). Sinänsä hän toimi virheellisesti ja pelkurimaisesti, mutta tällä kertaa selvitköön siitä - eipähän ainakaan uskalla myöskään kertoa, että kävin siellä. Minun ei kyllä olisi pitänyt huomauttaa siitä, sillä mitäs kummallista siinä nyt on, että haluan nähdä loukkaantuneen veljeni... mutta toisaalta kun kerran oli kielletty menemästä, niin oli varmaan aivan luonnollista, etten haluaisi siitä toruja.

Olin pelännyt, että Sensoin haavat olisivat... no, että ne olisivat vaikka olleet pahasti hänen kasvoissaan, mutta ilmeisesti hän oli onnistunut välttämään leijonan hampaat, koska hänen kasvonsa olivat muihin haavoihin verrattuna tuskin naarmuilla. Arpia niistä saattaa jäädä, mutta ei pahasti ulkonäköä pilaavia. Muuten hän olikin suurimmaksi osaksi siteissä. Toivon vain, etteivät arvet tule jäämään niin pahoiksi, että ne haittaavat raajojen liikkuvuutta vähäisessäkään määrin! Hän ei kestäisi sitä, ei harjoituskentällä eikä muutenkaan.

Hän nukkui, mutta minä ravistin hänet tylysti hereille. Hänen katseensa selkeni hitaasti, mutta kun hän lopulta näki minut, hän käänsi päänsä seinään päin.

"Mene pois", hän sanoi happamasti, juuri kuten olin osannut arvatakin.

"Enkä mene", sanoin päättäväisesti ja istuin sängyn reunalle. "Mikset ole halunnut nähdä minua?"

Hän ei vastannut, liikahti vain ärtyneesti.

"Sinä valehtelit minulle", jatkoin, kun en jaksanut odottaakaan.

"Miten niin muka olen valehdellut", hän mutisi.

"Et kertonut! Et kertonut, että lähtisit tekemään jotain noin idioottimaisen typerää!"

"Ei se ole valehtelemista. Emme me mitään sopineet siitä, että kaikki pitäisi kertoa." Hänen sanoistaan oli vaikea saada selvää, niin kuin hänen olisi vieläkin ollut vaikea puhua, tai hän olisi puhunut jostain unen rajan takaa.

"Ai? No sitten minäkään en varmaan kerro sinulle, miten isä on suunnitellut naittavansa minut Hidariin! Tai miten äiti sentään yrittää pitää minut täällä! Tai miten olen yrittänyt siirtää sitä haluamalla lähteä vuodeksi Arribaan, jos kerran Pêche lähetetään Terreen, ja että haluaisin sinut mukaan, mutta en tiedä onnistuuko se!"

Hän avasi silmänsä ja katsoi minua kulmiaan rypistäen, mutta hänen katseensa oli yhtä etäinen kuin hänen äänensä. "Arribaan?"

"Niin. Mutta sinuahan ei kiinnosta kuulla, kun kerran ei tarvitse kertoa, joten en sitten kerro!"

"En minä jaksa ajatella tuota kaikkea nyt", hän sanoi kärttyisästi. "Miksi vaivaat minua sillä, kun olen sairas?"

"Hyvä on, en sitten vaivaa", tiuskaisin vihaisena. "Ehkä minä en vaivaa sinua enää ollenkaan, vaikka olenkin ollut niin kamalan huolissani, kun en ole tiennyt yhtään mitään siitä, miten voit, eikä kukaan ole kertonut mitään, enkä ole päässyt tänne itse -" Pysähdyin vetämään henkeä ja yritin muutenkin saada suuttumukseni tasaantumaan.

"Äsh, ei ole mitään syytä, ei siinä edes käynyt kuinkaan", hän mutisi kiusaantuneesti. "Ei vain ole tehnyt mieli nähdä ketään, ja sitä paitsi olen ollut aika sekaisin..." Ilmeisesti hän tajusi sitten, kuinka vihainen olin, koska käänsi päätään ja näytti sentään yrittävän katsoa minua kunnolla. "Hei, Kawa... kyllä minä rakastan sinua ihan yhtä paljon kuin ennenkin, olen vain tarvinnut vähän aikaa olla itsekseni..."

"Kuulostat siltä, kuin toistaisit huonoa teatterikappaletta", sanoin säälimättömästi, sillä olin vieläkin kiukkuinen, enkä totisesti aikonut antaa hänelle periksi vain siitä syystä, että hän alkoi hempeillä (teki sen kuitenkin vain pehmittääkseen minua!).

"No, ehkä se oli teatterikappaleesta..." hän sanoi, ja siitä tiesin, ettei hän voinut olla aivan kunnossa, koska hänen olisi pitänyt suuttua tuosta eikä suinkaan myötäillä jotain noin halveksivaa väitettä. Suuttumukseni haihtui. Oli ihan typerää riidellä.

"No, ainakin tuo tempauksesi oli huonoa teatteria", sanoin. "Varsinkin sen jälkeen, mitä Poivron teki. Ja kaikki ovat olleet siitä vihaisia minulle vain siksi, että minä olen ainoa, jolle ei käynyt kuinkaan, vaikka en tosiaankaan ole vastuussa teidän kummankaan typeryyksistä."

"Ei se nyt kyllä ollut tarkoitus..." hän mutisi näyttäen taas kiusaantuneelta - mutta myös hämmentyneeltä tai pelästyneeltä, niin kuin hänellä olisi vieläkin ollut vaikeuksia tajuta, mitä sanoin. Ehkä olikin.

"Äh, ei minun pitänyt riidellä", sanoin katuvana ja kallistin pääni hänen olkapäälleen - tai sen viereen, koska en uskaltanut laskea mitään painoa mihinkään hänen päälleen. "Voinko vain olla tässä vähän aikaa?"

Hän ei sanonut mitään, mutta ei työntänyt minua poiskaan. Niin sitten uskalsin asettua siihen hänen viereensä ja tarttua hänen käteensä (vaikka sekin oli melkein kokonaan siteissä). Tunsin hänen hengityksensä hiuksissani. Ajattelin, että ehkä hän tosiaan tarkoitti, mitä oli juuri sanonut rakkaudesta... Pakkohan hänen oli käyttäytyä tylysti, koska ei hän tietenkään voinut myöntää minulle, että olisi pelännyt (äiti oli sitä mieltä, että Sensoi oli todella pelästynyt kuolemaa ja siksikin halunnut pitää äidin vierellään).

Hän nukahti aika pian, enkä herättänyt häntä, kun lopulta sain itseni lähtemään takaisin alas. Hän nukkui levottomasti muutenkin - joko näki unta tai houraili, en tiedä - ei kuitenkaan enää silloin, kun lähdin.

Kun olin nähnyt hänet, oloni oli jälleen kummallisen kevyt. Oli kuin olisin juonut vahvaa viiniä oltuani niin pitkään nälkäinen ja janoinen, että yksikin kulaus menee päähän. Käyttäydyin loppuillan varmasti muiden mielestä kerrassaan oudosti, ja nyt häpeän itsehillinnän puutettani! Sain itseni kiinni heittämästä Pêcheä pähkinällä hänen runonsa jälkeen (hän viittasi siinä kielikuvin antilooppeihin ja jalopeuran luolaan muka "kunnianosoituksena", kun halusin vain, että kaikki unohtaisivat ne!) ja kiusoittelemasta Esgeiriä siitä, mitä hän haluaisi lahjaksi, kun isämme noin vain ohimennen lupasi hänelle mitä hän ikinä pyytäisikin.

Juuri tuosta puhuessamme tein kauhean virheen. Minun piti sanoa Pêchelle ja Ceriselle, että meidän pitäisi keksiä, mitä Esgeirille voisi antaa lahjaksi - mutta en sanonut "Esgerille", vaan "Sensoille"! Enkä voinut estää itseäni lehahtamasta aivan punaiseksi, vaikka olin siitä itselleni raivoissani. En tiedä, kiinnittivätkö he siihen tai lipsahdukseen mitään huomiota, mutta vaikka eivät olisi kiinnittäneetkään, sellaisia virheitä en voi itselleni sallia! (OFF-GAME: tämä ei siis tosiaan ollut vain sellainen moka, jonka pelaaja tekee, kun ei muista toisten hahmojen nimiä - vaan johtui sekä in- että off-game siitä, mitä hahmo oli koko ajan ajatellut.)

Jotenkin se, että näin Sensoin, auttoi myös saamaan jotain tolkkua niistä lukuisista kääntämistäni runoista, joiden välillä yritin valita lukuesitystäni varten. Siihen asti iltani oli mennyt sen tuskittelemiseen, etten osannut päättää, mitkä niistä olisivat sopivia. Kokonaisuus on lausuessa aina tärkeä, ja minulla oli niin paljon tekstejä, että niistä olisi saanut ainakin kolme täysin erilaista kokonaisuutta! Olisin todella halunnut valita enemmän Shiroi no Edonia, koska hänen filosofisuutensa on arvokkaampaa kuin kaikki nuo rakkausrunot, ja koska mielestäni olen myös onnistunut kääntämään "Neljää sävelmää" aika hyvin. Sitten kuitenkin jotenkin vain... päädyin silti siihen tunnekeskeisempään johtoajatukseen, ja siitä eteenpäin valitseminen oli helpompaa.

Mitä itse esitykseen sitten tulee, en olisi uskonut, että se olisi niin pelottavaa. Olin sen jälkeen pahemmin tulessa kuin miekkataistelun!

En kyllä silloin ollut varmaan vielä edes rauhoittunut siitä, kun Flammeumin herttua tuli puhumaan aivan käsittämättömän uhkarohkeasti ja epäviisaasti isällemme siitä, kuinka täysin mätä ja viallinen oli koko Domus - niin herttuat, armeija kuin kuningaskin - ja kuinka kansa kärsii. Sinänsä on aivan hyvä, että herttua haluaa toimia herttuakuntansa ja sen kansan parhaaksi, mutta hän ylitti kerta kaikkiaan kaikki ajateltavissa olevat sopivuuden ja oikeuden rajat ja loukkasi jumalkuningasta suoraan vasten kasvoja. Niinpä minun oli pakko pyytää isältä virallista lupaa haastaa hänet kaksintaisteluun, mutta ennen kuin hän ehti taipua, Flammeus puhui itsensä niin pahasti suohon, ettei enää tarvittu mitään kaksintaisteluja. Hänet teloitetaan kai valtiopetoksesta, ja minun oli vain yritettävä saada mieleni tasaantumaan tai kanavoitava kiihtymykseni lausuntateksteihin. Ehkä juuri siksi en pelännytkään ennen esitystäni, vaan vasta sen jälkeen.

...Että se olento kehtasikin uhmata minun perheeni jäsentä... Pakkohan minun oli nousta puolustukseen!

Täytyy kuitenkin ottaa selvää, mitä Flammeumissa tapahtuu, ja onko kansa todella niin onnetonta kuin herttua väitti. Kysyin sitä äidiltä, mutta hän ainakin oli sitä mieltä, että nälänhätä on jo ratkaistu. Sitä paitsi kun puhuin pappien kanssa - Ingenumin edustaja Ministra Lucia oli antanut ymmärtää, että he olisivat Flammeumista huolissaan - he puolestaan antoivat ymmärtää, että kyse olisi jostain kansan, kauppiaiden ja herttuan ristiriidoista, johon liittyy lähinnä oman edun tavoittelua ja siten toisten osapuolten mustamaalausta. Asia on tutkittava perin pohjin, ja jos todellisia epäkohtia on, niille pitää tehdä jotain.

Yritin koko illan keskustella mahdollisimman monen maapäiville osallistuneen kanssa. Esgeiristä sai raivostuttavan vähän irti, enkä vieläkään tiedä, miksi - ikään kuin hän olisi jotenkin saanut päähänsä, ettei hänen kuulu puhua minulle näistä asioista (vaikka hän kielsikin, että se olisi syy, kun kysyin sitä suoraan). Hän vain kierteli ja kaarteli ja väitti, ettei ole mitään syytä huolestua yhtään mistään. Sen sijaan jo ennen juhlia tapasin Shiroi no Fubukin maapäivien salin ulkopuolella ja sain kuulla häneltä tuosta Virtumin kriisistä. Virtumin herttua on varustanut omaa armeijaa mukamas "rosvojen" varalle, eikä Hidarissa tietenkään oltu hyvillään joukkojen kokoamisesta heidän rajalleen. Asiasta nousi iso häly.

Kummallista, että se tuli ilmi vasta Hidarista päin. Äitikään ei ollut kuullut siitä, ja olen alkanut huomata, että hän yleensä tietää kaiken tuollaisen ennen muita.

Käsittääkseni tuon suhteen kuitenkin ryhdyttiin toimenpiteisiin. Virtumin herttuasukua täytyy silti edelleen pitää tarkemmin silmällä: heillä on aivan liian paljon valtaa.

...Ehkä on sittenkin niin, ettei ole hyvä, jos senaattori on läheistä sukua tai perhettä herttuan kanssa. Senaattorin tulisi kuitenkin olla herttuan vastavoima, joka voi suoraan tuoda maakunnan kansan näkemykset jumalkuninkaan tietoisuuteen niin, ettei herttua voi valikoida informaatiota itselleen edulliseksi. Suunnitelmani herttuan naimisesta, jotta pääsisin joskus senaattiin ja siten vaikuttamaan asioihin, ei ehkä siis sittenkään ole kovin hyvä (sitä paitsi tällä hetkellä ei ole yhtään sopivaa herttuaa: Flammeus Validus meni tuhoamaan itsensä, Virtus Culinus on kertakaikkisen sietämätön vanha laho ja mahdollisesti ongelmallinen muutenkin, ja muut ovat naimisissa).

En nyt muutenkaan ollut vielä edes päättänyt, olisiko se vaihtoehto, että menisin hyötyavioliittoon, mahdollinen: kykenisinkö siihen; miten Sensoi suhtautuisi siihen; olisiko riittävän varmaa, että sitten todella voisin vaikuttaa asioihin. Puhuin siitä kuitenkin äidille yhtenä mahdollisuutena ja kerroinpa hänelle vielä nekin vaihtoehdot, jotka näin (Flammeus Validus, tribuuni Pugnacius Modicus, vaikka onkin vanha, ja Ingenumin laivastonkomentaja Figulus Iuvenis). En maininnut Astadoa, koska hän olisi vain kuitenkin pitänyt sitä mahdottomana, ja itsekin epäilen, että siitä olisi aivan liikaa haittaa suhteessa hyötyyn. Astado on kylmä kuin kala, enkä ole ollenkaan varma, että voisin ohjailla häntä. Hänellä vain on niin paljon sellaista tietoa, mitä meillä ei ole...

Mainitsin kyllä, että ehkä Hidari olisi vaihtoehto, mutta äidin mielestä se ei ole. Hän sanoi, etten olisi siellä riittävän tärkeä, vaan minun olisi hyvin vaikeaa saada minkäänlaista asemaa. En minä sellaista käsitystä tähän asti ole saanut, mutta kaipa hän tietää paremmin.

...Tulin ajatelleeksi jotain kamalaa. Olinko niin raivoissani Flammeus Validukselle, koska hän pilasi hienon suunnitelmani? Koska hän kaivoi oman hautansa ja siten vähensi mahdollisuuksiani löytää sopiva pelinappula, jonka kautta päästä vaikuttamaan asioihin, kun hän oli ennen tätä mahdollisten nappuloiden luetteloni kärjessä? Enhän minä edes kuunnellut, mitä hän sanoi, olin vain niin vihainen, kun näin, mihin hänen vuodatuksensa oli johtamassa! Ehkä olisi pitänyt...

Hm. Olisi todellakin hyvä, jos isän kanssa keskustellessa esiin noussut mahdollisuus, että Pêche, Esgeir ja minä lähdemme kiertämään Domusta, toteutuisi. Ja se täytyy ehdottomasti tehdä niin, että kansa tietää kruununperijän tulevan kuulemaan heitä. Etenkin Flammeumissa. Ja tietenkin tulee pitää huoli siitä, että Esgeir todella kuuntelee ja myös tekee kaiken voitavansa puuttuakseen havaitsemiinsa epäkohtiin. (Pitäisiköhän Pêche sittenkin jättää kotiin tai lähettää suoraan Terreen? Hän vaatii kuitenkin aika paljon silmälläpitoa. En vain usko, että kykenen vaikuttamaan tuohon seikkaan - isä suosii Pêcheä niin paljon nykyään.)

Palatakseni tulevaisuudensuunnitelmiin: äiti tuli myöhemmin puhumaan kanssani ja sanoi, että isä on kuin onkin suunnitellut minulle hidarilaista avioliittoa, mutta siten, että tuo sopiva hidarilainen Shiroi tai Kuroi jäisi Domuksen hoviin, ja siten voisin toimia diplomaattina Hidariin täältä käsin. En tiedä, kuinka paljon tuossa on äidin vaikutusta (ainakin hän sanoi vedonneensa isään, ettei tahdo päästää minua pois pysyvästi). Se kun on lähes täydellinen suunnitelma.

Ongelma onkin, että se on lähes liian täydellinen. En tiedä, voisiko Sensoi ikinä hyväksyä sitä. Selitin sen myös äidille, ja hän oli samaa mieltä siitä, ettemme todellakaan voi tehdä mitään ratkaisuja, ennen kuin Sensoi toipuu, tai hän ei ikinä anna sitä anteeksi. Lopulta tulimme siihen tulokseen, että äiti esittäisi isälle, että suostuisin avioliittoon, jos saisin toteuttaa unelmani ja lähteä ensin vuodeksi Arribaan - ja tietenkin olisi hyvä, että Sensoi lähtisi mukaan toipumaan ja muutenkin pois aiheuttamasta ongelmia.

Myöhemmin äiti kuitenkin antoi ymmärtää, että minun pitäisi puhua asiasta isälle itse - hänen mielestään se olisi jotain, mistä isä pitäisi. Minä olin vähän eri mieltä, kun ottaa huomioon, kuinka epäsuosiossa olen ollut aivan ilman omaa syytäni, mutta tein niin. Keskustelumme jäi kuitenkin aika ikävästi kesken, enkä päässyt perustelemaan hänelle ollenkaan kaikkea sitä, miksi olisi hyvä, että Sensoi lähtisi mukaan. Kun pääsin siihen asti, hän vain sanoi: "Katsotaan" ja meni tekemään jotain muuta. Ikään kuin hän olisi halunnut kääntää keskustelun pois tuosta aiheesta?

Ei kai hän mitenkään voi epäillä jotain?

Olen siis päättänyt, että minun täytyy taas panna äiti asialle. Sen lisäksi, että näyttäisi aika hyvältä, että Sensoi lähtisi muualle "toipumaan häpeästään" (vaikkei se edes mikään häpeä ollut!), ja että kaikki tietävät, että hän on vaaratekijä, vaikkei siitä tietenkään voi puhua, uskon myös, että olisi hyvä Esgeirillekin, jos me lähtisimme vähäksi aikaa pois. Olen ihan varma, että hän on vetäytynyt kuoreensa entistä enemmän siksi, että Sensoi on niin paljon kaikkea sellaista, mitä hän ei vain ole. Jos Esgeir saisi välillä olla se ainoa huomion kohde, hän ehkä voisi yrittää sellaistakin, mitä ei nyt halua.

...Lupasin Esgeirille, että jos pääsen Arribaan, tuon hänelle sieltä kokonaisen kirjastollisen teoksia! Ja niin tosiaan teen, jos unelma vuodesta siellä toteutuu! En tosin aio vain huvitella: ilmassa on epäilyksiä, että Flammeumin levottomuuksista osa olisi peräisin Arribasta. Pitää selvittää, onko niin, ja jos on, miksi ja miten.

Nokori tuli ilmoittamaan, että äiti kaipaa minua. Menemme Sensoin luo.

(Hyvin myöhään)

Hän nukkui, emmekä herättäneet häntä. Emme paljon puhuneetkaan, vaikka niin kai oli aikomus. Minun ei tehnyt mieli puhua, kun tunsin oloni niin kauhean kummalliseksi. En muista, että kertaakaan tämän - kaiken - aikana olisi ollut sellaista tilannetta, jossa vain me ja Asashi olisimme olleet keskenämme... On aivan eri asia, että hän tietää, mitä tapahtuu, kuin se, että hän on paikalla, kun olemme kahden. Tähän asti meillä on ollut oma maailma, johon kukaan muu ei ole astunut jalallaankaan. Nyt äiti on nähnyt sen, ja vaikka se olikin tällä kertaa hiljainen ja tyhjä, minusta tuntuu silti oudon paljaalta ja kiusaantuneelta.

Ja sitä paitsi pääni on muutenkin aivan sekaisin. Vuoroon tuntuu kuin repeäisin kappaleiksi, vuoroon kuin hukkuisin. Olen kuolla pelkästään siitä, että Sensoi on olemassa, enkä tiedä, johtuuko se siitä, että pelkkä hänen olemassaolonsa saa minut onnelliseksi, vai siitä, että kaipaan hänen läheisyyttään järjettömästi. En kykene keskittymään, ja se häiritsee minua. Kaikki runot, jotka valitsin, olivat niin totta, että pelkäsin enemmän kuin hiukan, että joku näkisi niistä läpi. Että kaikki näkisivät niistä läpi.

En pidä siitä, että olen näin heikko ja typerä, mutta en voi sille mitään. Vasta nyt Sensoin loukkaantuminen on oikeastaan tuntunut todelliselta, ja kaikki se ikävä, jota en ole antanut itseni tuntea, vaikken ole nähnyt häntä moneen päivään, löi minua vasten kasvoja kuin hevospiiska. Huomasin, kuinka paljon todella olen ikävöinyt häntä... aivan liikaa. Ja kun istuin hänen vuoteensa vierellä ja katsoin, kuinka hän makasi siinä rikkinäisenä; lähellä ja samalla hirveän kaukana; minusta tuntui aivan avuttomalta ja tahdottomalta, niin kuin olisin yhtäkkiä huomannut, että jokin osa minua itseäni ei tottele - että jokin raaja ei liiku, vaikka mieleni niin tahtoo. Muistin kaikki ne kerrat tuossa samassa sängyssä hänen kanssaan, ja halusin koskettaa häntä - halusin, että hän avaisi silmänsä ja katsoisi minua - halusin, että hän lakkaisi olemasta vahingoittunut ja vetäisi minut viereensä ja tekisi minulle taas sen kaiken... Mutta en voinut edes suudella häntä, koska emme olleet yksin, ja se oli ajaa minut järjiltäni epätoivosta.

Enää hänen vikojensa kertaaminen ei auta. Olla ilman häntä on sama kuin olisin ilman vettä tai ilmaa tai toista kättäni. Tai silmiäni. Olen sokea ja mykkä ja kuuro ilman Sensoita. Olen olemassa, mutta en tunne mitään. Kaikki, mikä ei liity häneen, on kuin verhon takana. Ei niin, että mikään muu ei merkitsisi - päin vastoin, tärkeitä asioita on paljonkin. Kuitenkin vain hän on verhon tällä puolella, niin että voin nähdä hänet selvästi.

Sydämeni halkeaa, enkä vieläkään osaa sanoa, onko tämä tunne tuskaa vai onnea. Näin ei pitänyt käydä. Minä vannoin pyhän valan, etten päästäisi tätä tapahtumaan. Mutta enkö ole koko ajan pohjimmiltani tiennyt, että kaiken tämän lopussa kuitenkin odottaa miekka? Että vaikka kuinka suunnittelisin ja varoisin ja oppisin ja yrittäisin, loppujen lopuksi hän on tietämättäänkin kohtaloni herra, ja koska se on mahdottomuus - koska Sensoi on Sensoi, ja koska minä olen minä, ja koska me olemme keitä olemme - ei rakkauteni lopu, ennen kuin kuilun pohja tulee vastaan?

Toivon ja rukoilen, että olisi toisin. Mutta kuinka voisi olla?

Terranan kiitosrituaalin joka sana toi mieleeni vain hänet - meidät.

Ja juuri siksi, että tiedän, että sydämessäni on jo miekka, minulle on aivan samantekevää, kenen kanssa menen naimisiin tai mitä muuta elämässäni teen, niin kauan kuin voin ainakin yrittää täyttää velvollisuuteni: käyttää kaiken älyni ja tarmoni Domuksen ja perheeni hyväksi. Juuri siksi aloin miettiä, kuka olisi sellainen puoliso, jonka avulla minulla olisi eniten vaikutusvaltaa, ja miten voisin silti järjestää elämäni niin, että voin antaa kaiken velvollisuudeltani liikenevän edelleenkin Sensoille, puolikkaalle itsestäni. Tai - hän on myös osa velvollisuuttani. Hänen ohjaamisensa, hänen pitämisensä poissa vaikeuksista, on yhtä lailla sitä, mitä teen Domusta ja perhettäni suojellakseni.

Hän on miekanterä, jolla tasapainoilen, ja miekanterä sydämessäni.

Nyt kun katson, mitä olen tänään kirjoittanut, se näyttää toivottoman sekavalta! Miten minusta milloinkaan voi olla diplomaatiksi, jos en opi järjestämään ajatuksiani!

Katsotaanpa nyt. Mitä muuta tänä iltana tapahtui?

Hänen jumalallinen armonsa oli tietenkin edelleen raivoissaan minulle Poivronin ja Sensoin typeryyksistä, koska minä olin selvinnyt ehjänä ja olin siksi ainoa, johon raivon saattoi kohdistaa. Siinä ei auttanut mitenkään se, etten ollut millään tavoin syyllinen kumpaankaan idioottien veljieni päähänpistoista! Olen varma, että juuri siitä syystä hän kielsi minulta maapäivien seuraamisen, vaikka esittikin muita tekosyitä. Pomme de Terre oli myös vähintään yhtä raivoissaan, mikä oli naurettavaa, kun ottaa huomioon, että Poivron oli jo melkein täysin parantunut (hän sanoi kysyessäni, että vasen kylki oli vielä kivulias, mutta se ei näkynyt päälle). Muutenkin aloitin illan puolustuskannalla ja yleisessä epäsuosiossa.

Se oli yksi syy siihen, että päätin olla laittamatta puolihaarniskaani ja valitsin sen sijaan sen hidarilaisen takin, jonka alta miekkani ei näkynyt. Ja kun kerran olin aloittanut typerän hienostelun, päätin viedä sen loppuun asti, joten Nokori ompeli tuon mustan aluskaavun, jossa oli järjettömän pitkä ja hankala helma. En olisi ikinä pukenut päälleni moista, jos Sensoi olisi ollut myös juhlissa. Hän olisi pilkannut minua säälimättä. Se nyt kuitenkin näytti melkein naiselliselta, kun se piti nostaa käsivarrelle - vaikka en varmaan kantanut sitä mitenkään erityisen sulokkaasti, koska se todella oli aina tiellä. Sai olla viimeinen kerta!

Illan myötä näytti kuitenkin siltä, että strategiani toimi, ja perheeni alkaa vihdoin jos ei antaa anteeksi niin ainakin pehmitä. Ehkä he voisivat vähitellen saada pieniin aivoihinsa sellaisenkin käsitteen kuin asioiden oikeat syy- ja seuraussuhteet. Tai sen, että jonkun sana, kun hän vannoo kunniansa kautta olevansa syytön toisten virheisiin, voi olla luotettava!

Maapäivät päättyivät. Maapäivien tärkein kysymys olivat Virtumin joukot, jotka nyt otetaan kenraalien alaisuuteen ja tutkittavaksi. Ilmeisesti tämä tyydytti myös Hidarin lähettiläitä. Muita ongelmia olivat ainakin Flammeumin herttuan käsittämättömät ajatukset ja mahdollinen muu epävakaus Flammeumissa. Siellä on todellakin ilmeisesti ollut myös nälänhätää, mutta muut maakunnat velvoitettiin auttamaan. Lisäksi Flammeum aikoi rakentaa tien rämeen yli Hidariin, mutta saa nähdä, kuinka sen suunnitelman nyt käy. Jonkin verran on ollut tavanomaisia ongelmia lainsuojattomista, mutta ne on ratkottu.

Vaihdoin vähintäänkin pari sanaa ainakin seuraavien kanssa maapäivistä ja muista seikoista:

- Virta Aemilia. Ei mitään erityistä.

- Murus Gravis, joka näytti olevan yllättävän hyvällä tuulella ja viihtyvän kovin hyvin Aemilian seurassa.

- Ministra Lucia, joka edusti Ingenumia (väittävät sekä herttuattaren että senaattorin olevan sairaana - voisi olla paikallaan selvittää, mikä heitä vaivaa). Hän oli miellyttävän tuntuinen, ja hän juuri toi Flammeumin tilanteen tietoisuuteeni.

- Kaikki paikalla olleet papiston edustajat (lukuun ottamatta tuota Virta Livia Magnan lääkäriä). Ingenus Flavus Magnus muuten kiitti runoesitykseni Edoni-osia kiinnostavasta vastakohtaisuuksien filosofiasta.

- Shiroi no Fubuki. Hän oli yhtä miellyttävä kuin ennenkin ja jopa onnitteli minua siitä vedonlyöntijutusta, mitä en olisi odottanut. Niin, ja hän kehui myös runokäännöksiäni, ja kun hän sanoi, että on itsekin joskus ajatellut kokeilevansa samaa, haastoin hänet siihen ja esittämään aikaansaannoksensa, kun seuraavan kerran tapaamme.

- Kenraali (mikähittosenhahmonniminytolikaan - OFF-GAME: Kawa muistaisi, minä häpeäkseni en). Minun piti itse asiassa ehtiä puhua hänen kanssaan enemmänkin: tapasin hänet maapäivien aikaan odottamasta tuon Virtum-keskustelun tulosta ja sanoin, että haluaisin kysyä häneltä tarkennuksia muutamaan hidarilaisista sotataidon oppikirjoista lukemaani seikkaan, ja hän sanoi, että keskustelisi niistä hyvin mielellään - koska meidän kenraalimme eivät tuntuneet haluavan puhua hänen kanssaan! Käsittämätöntä! No, kävi kuitenkin niin, etten saanut tämän illan aikana siihen tilaisuutta. Täytyy järjestää siihen aikaa pian, ennen kuin hän taas palaa Hidariin. Tavallaan on sääli, että hän on jo naimisissa.

- Flammeus Validus tietysti, mutta häntä ei voi laskea.

- Virtus Andreus, joka - ressukka - ei ole uskaltanut pyytää kuninkaalta tai vaikkapa Esgeiriltä, joka sentään melkein asuu kirjastossa, luku- ja kirjoitustaitoista apulaista, vaikka on hukkua kääröihinsä! Hän sai jotenkin esitettyä asian minulle, ja minä katsoin parhaaksi käydä saman tien puhumassa siitä Esgeirille (ei siksi, etten olisi voinut tehdä sitä itse, vaan siksi, että se on seikka, jonka tekemällä Esgeirin on helppo näyttää hyvältä). Esgeir hämmästyi ensin, mutta lupasi sitten, että etsisi sopivan orjan jostain tai pyytäisi isältä. Virtus Andreus ei hämmennyksissään tuntunut tietävän, miten ilmaisisi kiitollisuuttaan, vaikka kyseessä oli aivan yksinkertainen ja itsestäänselvä asia.

Minun olisi ehdottomasti pitänyt ehtiä vielä puhua armeijan johtajien kanssa, ja minua harmittaa pahasti, etten tehnyt sitä. Haluaisin tietää, mitä nämä puheet hidarilaisten tekniikoiden käyttöönotosta ovat, ja miten ne aiotaan toteuttaa. Ilmeisesti niitä kokeillaan Honestus Soluksen yksikössä, ja olisin hyvin kiinnostunut seuraamaan kokeilua, vaikken uskokaan, että domuslaisista koskaan on hidarilaiseen täydellisyyteen soturin tiellä. Se vaatii niin suurta omistautumista ja luonteenlujuutta, ettei sitä isäni kansassa vain kerta kaikkiaan ole.

Sen lisäksi minun olisi pitänyt puhua ainakin Astadon, Flammea Timidan ja Mura Deceptan (Murumin tulevan herttuattaren kanssa), mutta en ehtinyt. Vai välttelinkö Astadoa, koska hänen kanssaan puhuminen on aina niin vaikeaa ja kuluttavaa? Ehkä. Olisin myös halunnut tietää enemmän Murumin herttuan pojan seuralaisesta, koska tämä oli hidarilainen, ja ainakin juorujen mukaan he aikovat avioliittoon. Haluan selvittää, kuka ja mistä hän oikein on.

Virtus Culinuksen ohi purjehdin aivan tarkoituksella kylmästi - en usko, että Virtumin tilanteessa oli enää mitään uutta opittavaa. Tai jos on, kuulen sen kyllä Asashilta, Esgeiriltä tai lähettiläs Fubukilta. Iustitumin senaattori ei ollut paikalla. Coronum tarvitsisi uuden senaattorin Custius Rusticuksen tilalle. Ja sitten tietysti Flammeum tarvitsee uuden herttuan... Minun pitää jaksaa tutustua vaihtoehtoihin ja katsoa, miten voisin vaikuttaa asiaan.

Iustitia Elegansia puolestaan osoitti huomattavaa mauttomuutta tuomalla Currus Feroxin mukanaan juhliin. Pêche parka oli raivoissaan. Minä kävin sanomassa tuolle koppavalle koriste-esineelle (Feroxille siis) suoraan, että hänen pitäisi hävetä näyttää naamaansa palatsissa, ja Pêche teki kyllä myös suhtautumisensa hyvin selväksi myöhemmin illalla (onneksi hän ei tainnut rikkoa mitään kovin kallista). Herttuattarelle meidän täytyy pystyä ilmaisemaan paheksuntamme jotenkin muuten, mutta siihen ei ollut vielä tilaisuutta.

Pomme de Terre suli huomattavasti, kun puhuin hänen kanssaan tästä: ehkä hänen tyttärensä puolelle asettuminen korvasi hänen poikakultansa viemisen minnekään, missä tämä voisi vahingossakaan tehdä mitään typerää. Ehkä kunnianarvoisat äidit voisivat kutsua kaikki korkea-arvoiset naiset viettämään iltaa paitsi tietysti Iustitia Elegansian. Sen pitäisi tietenkin olla hyvin, hyvin epävirallinen tilaisuus, jottei se olisi julkisesti esiin otettava loukkaus - niin, ja mielellään sellainen, jossa minun ei tarvitsisi istua, vaikka ehdottaisinkin asiaa (paitsi tietysti, jos siellä olisi jotain älykästäkin seuraa, kuten Virta Aemilia, josta pitäisi muutenkin selvittää, onko hänellä jotain osaa veljensä suuruudenhaikailuihin). Ei - se ei itse asiassa voi olla vain yksi tilaisuus, tai muuten se tosiaan on luettavissa liian suorana loukkauksena. Useampia kutsuja eri aikaan siis.

Pêchen runo oli tosiaan sinänsä ihan näppärä sepustus, mutta hän olisi todellakin voinut ajatella vähän ja jättää pois ne tarkoitukselliset viittaukset antilooppeihin ja leijoniin. Pêchellä näytti yleensäkin olevan yllättävän hauskaa tuosta Currus Feroxin jutusta huolimatta: hän juoksenteli edestakaisin perässään Cerise (jolla ei vieläkään tunnu olevan yhtään omaa ajatusta), Melane (tietenkin) ja tuo palvelustyttönsä, mikä hänen nimensä sitten taas olikaan - joka tapauksessa tyttö on kai alkanut kuvitella kuuluvansa ylhäisöön ja piti meidän pöydästämme luvattoman huonosti huolta.

(En minä pidä siitä, että palvelijoita kohdellaan huonosti, mutta itsekunkin tulisi hoitaa oma työnsä ja tehtävänsä niin hyvin kuin osaa, eikä suinkaan vältellä sitä!)

Muuten illan juhlat olivat suurimmaksi osaksi ihan tavalliset. En käsitä, mitä virkaa Funius Felliuksella on, kun hän ei ole edes hauska ja sen lisäksi on vielä oksettava vanha pukki. Flane ja Melane tanssivat yhtä taidokkaasti kuin aina. Yleiset tanssit olivat tavan mukaan tylsiä pomppimisia, enkä siten viitsinyt vaivautua tanssimaan - ainakaan itseni vuoksi. Yritin kyllä houkutella Esgeiriä tanssimaan ihan vain siksi, että se tekisi hänelle hyvää, mutta ei hän suostunut, enkä sentään tahtonut tanssia niin paljon, että olisin viitsinyt väitellä asiasta kovin pitkään.

Poivron onnistui pysymään tajuissaan ja voimatta pahoin. Ainakin toivon, että siihen vaikutti se, että vaadin häneltä lupauksen jatkaa viininsä vedellä (ja pidin myös huolen siitä, että hänelle tuotiin vesikannu pöytään). Yritin selittää hänelle, ettei Hayashin välttämättä olisi kaikessa hyvä roolimalli, vaan pikemminkin esimerkki siitä, miten voi käydä, kun olisi mahdollisuuksia niin paljon enempään, ja sitten pilaa ne. Minusta Poivron vaikutti uskovan sanojani. Sitä hän kyseli jostain syystä kovasti, miksi olimme ottaneet hänet mukaan tuolle onnettomalle retkelle. En näe, mitä kummallista siinä on, kun kerran olimme sopineet asiasta, ja vakuutin hänelle juuri niin, mutta hän ei oikein tuntunut vakuuttuneelta. Yritin saada hänestä irti, mikä häntä siinä oikein ihmetytti, mutta hän vain sanoi: "Ei kun minä vaan ajattelin... ei mitään..." uudestaan ja uudestaan.

Ursa Bellina piti Terranan kiitospalveluksen... ja kuten sanoin, ensimmäistä kertaa Terrana todella tuntui läheiseltä. Kaikki hänen lahjansa ovat saaneet uuden merkityksen sydämessäni, ja se oli pakahtua kiitollisuudesta. Tunne oli minulle aivan uusi, kun aikaisemmin olen eniten kokenut läheisenä Igniksen ja Arianuksen (ja tiedän, että jostain kumman syystä Sensoita viehättää Aquana).

Sen sijaan en ollenkaan ymmärtänyt Ursa Bellinan puheita palveluksen lopussa, kun hän alkoi kertoa, miten eri maiden papit olivat löytäneet uskoistaan yhteisiä asioita, ja miten hän toivoi tämän kehityksen jatkuvan. Tietenkin on hyvä asia, jos kansat voivat välttää sotia, ja tietenkin oppineiden väittelyt ovat kiinnostavia... mutta eikö papiston tehtävä ole kertoa totuus? Yritin kysellä häneltä tarkemmin hänen mielipiteistään silloin, kun sain tilaisuuden puhua papiston kanssa, ja hän tuntui nojaavan paljon suhteellisten totuuksien näkemykseen: että hänelle Terrana on sama kuin terreläisten äitijumalatar, koska hän on Terranan papitar, ja samalla tavoin kaikki muutkin vain valitsevat sopivimman näkökannan jumaliin. Mutta kun yritin kysyä häneltä, mikä sitten on Hidarin isäjumalan asema - onko tämä Sol Magnus toisella nimellä; onko tämä erillinen jumala muiden rinnalla, vastuualueenaan vain hidarilaiset; entä se, että hänen seuraajansa eivät tunnusta meidän jumaliamme ollenkaan - hänellä ei ollut vastausta. Samat kysymykset voisi luonnollisesti esittää myös Terren jumalattaresta. Ja entä sitten arribalainen näkemys jumaluuden persoonattomuudesta: sen lähtökohtahan suoraan kieltää Isä Auringon ja Äiti Yön olemassaolon, koska jumala tai jumalat ei ole henkilö? Jos hän ei usko jumaliinsa, kuinka hän voi olla näiden papitar? Tai jos hän uskoo vain omaansa, kuinka muut ylipapiston jäsenet voivat sallia hänet joukossaan?

Haluaisin keskustella näistä myös muiden ylipappien kanssa, koska tahdon tietää totuuden, mutta ainakin tuon keskustelun he jättivät kokonaan Bellinan kontolle. Kertooko se jo sitten jotain heidän suhtautumisestaan hänen näkemyksiinsä?

Kiinnitin sattumalta huomiota siihen, että toinen Esgeirin henkivartijoista - se pitempi ja vaaleampi - näytti hyvin hartaalta palveluksen aikana. Hän myös pyysi saada lukea uudestaan ne tekstit, jotka esityksessäni luin, kun ne olivat hänen mielestään niin osuvia. Melkoista rohkeutta (mutta hän teki sen kyllä hyvin kunnioittavasti).

Se toinen henkivartija saisikin sitten oppia parempia käytöstapoja...

Kaiken kaikkiaan en ole ollenkaan tyytyväinen omaan käytökseeni tänään enkä siihen, miten keskityin niihin tehtäviin, jotka olen itselleni asettanut. Olin menettää malttini moneen otteeseen enkä muutenkaan ollut tarpeeksi hillitty; huomiokykyni harhaili miten sattui; en pitänyt tarpeeksi tarkkaa lukua siitä, mitä kaikkea minun olisi pitänyt tehdä, joten moni asia jäi tekemättä. Minun täytyy oppia parempaa itsekuria!

Kun vain pystyisin noudattamaan sen viimeisenä lukemani Edonin runon neuvoja... mutta tiedän, etten kuitenkaan kykene. Sen viisaus on jotain, jonka voin saavuttaa vasta joskus hyvin paljon enemmän opittuani, jos silloinkaan. Se ei silti tarkoita sitä, että saisin lakata tavoittelemasta sitä.

Matka Esgeirin ja Pêchen kanssa olisi lepoa, jota nyt kipeästi kaipaan. Niin paljon kuin rakastankin Sensoita, en voi kestää sitä, että menetän hänen vuokseen mielenrauhani kokonaan. Sitä paitsi jos olisin täällä, kun hän alkaa toipua, en kuitenkaan voisi vastustaa halua hoivata häntä, ja hän alkaisi pitää minua itsestäänselvyytenä, jota voi kohdella miten tahansa, ja joka ei enää ole houkutteleva ja haastava. Se ei käy.

Minun on oltava vahva, vahva kuin jumalattaret, jotta hän ei menetä haluaan tavoitella minua.

SUUNNITELMAT:

• Varmista, että suunnitelma matkustaa Domuksessa Esgeirin ja Pêchen kanssa toteutuu, mutta ei kestä kauemmin kuin kuukauden tai pari.
• Puhu isälle ja laita myös äiti puhumaan Arriban-vuoden puolesta ja muista kaikki perustelut sille, miksi on välttämätöntä, että myös Sensoi lähtee mukaan. Varmista, että suunnitelma toteutuu.
• Seuraa uuden herttuan valintaa ja vaikuta siihen, jos voit.
• Seuraa senaatin istuntoja entistä tarkemmin, kun maapäivät jäivät väliin.
• Selvitä tarkemmin senaatin valtasuhteita; samoin herttuoiden. Mitä kaikkea Virtumin suku oikein suunnittelee?
• Vahvista mahdollisuuksien mukaan suhteita niin papistoon, senaattiin kuin aatelistoonkin. Selvitä, mitä ylipapisto oikein ajattelee.
• Puhu hidarilaisen kenraalin kanssa ja selvennä ne oppikirjojen epäselvät kohdat.
• Seuraa armeijankehittämiskokeiluja.
• Selvitä, mitä Flammeumissa tapahtuu ja etenkin, onko Arriballa sen kanssa mitään tekemistä.
• Varmista, ettet joudu naimisiin jonnekin pois hovista ja yleensäkin pidä huolta siitä, miten Sensoi koko juttuun suhtautuu.

OFF-GAME-ASIAA VIELÄ:

- Kawa kyllä kirjoittaa Sensoille maakuntamatkalta usein - siis edellyttäen, että Sensoi osaa hidaria?

- Siitä mahdollisesta raskausongelmasta Kawa ei ole kirjoittanut päiväkirjassaan sanaakaan, koska ei vielä halua ajatella sitä. On nimittäin varmaan aika tavallista, että Kawan kuukautiset eivät ole aivan säännölliset kaikkien urheiluharrastusten vuoksi. JOS nyt ennen matkalle lähtöä kuukautisia ei kuulu, tässä on se, mitä Kawa tekee:

Suunnitelma A) Kysyy Arianuksen ylipapilta Sanitus Claudiukselta (tietenkin puhuttuaan tämän kanssa muutenkin, kun nyt aikoo puhua kaikkien ylipappien kanssa) jotain keinoa, jolla raskauden voi keskeyttää. Syyksi selittää sen, että joku on käyttänyt Nokoria hyväksi, ja että Nokori omituisten hidarilaisten kunniakäsitysten vuoksi tappaisi itsensä, jos raskaus näkyisi, koska se olisi niin suuri häpeä. Ja ettei hän tosiaan halua menettää hyvää palvelijaa, jonka hyvinvoinnista on vastuussa tämän suvulle, siten. (Ja älkää nyt tulko kertomaan mulle, ettei tuossa maailmassa ole keinoja raskauden keskeytykseen: niitä tunnettiin jo hyvin paljon ennen antiikin aikaa useita. Niistä vain saattaa tulla huomattavan kipeäksi - mutta sekös nyt Kawaa pysäyttäisi.)

Jos tuossa maailmassa asuva henkilö tietäisi, että tällaiset asiat hoitaa yleensä joku tietty taho, jolla ei ole mitään tekemistä varsinaisten lääkärien kanssa, niin sitten Kawa tietysti käyttää tuota tahoa eikä Sanitus Claudiusta.

Suunnitelma A1) Jos raskauden keskeytykseen ei vain ole lääkinnällisiä keinoja tai jos Kawa kokeilee sellaista, eikä se onnistu, niin seuraavaksi hän yrittää rääkätä ruumistaan mahdollisimman paljon, jotta voisi saada keskeytyksen aikaan luonnon keinoilla. Siis paljon rajua liikuntaa...

Suunnitelma B) Jos mikään ei todellakaan auta, pitää jättää Sensoi kotiin Arribaan lähtiessä, saada lapsi siellä ja tuoda se takaisin Nokorin muka synnyttämänä lapsena (Irrette sanoi jo, että jos tällainen tilanne tulee eteen, se on Nokorille aivan itsestäänselvästi hyväksyttävä). Sensoi kotiin siksi, ettei Sensoi ikinä pystyisi pitämään tällaista asiaa salassa pitkään: jos jokin asia on hänen mielestään hänen, totta kai hän haluaa vaikuttaa siihen. Ja lapsi olisi sellainen. Sensoille ei siis kerrota.

Eikä se taas ole optio, että Sensoi tietäisi, ja annettaisiin ymmärtää, että lapsi kiinnostaa häntä, koska on Sensoin äpärä Nokorin kanssa - sen verran omistushaluinen Kawa on. Kun Nokori on niin uppohidarilainen, Kawa kuitenkin epäilisi, että Sensoi ehkä voisi ruveta pitämään tästä todella (koska itse pitää kaikkea hidarilaista ihailtavana).

Tässä vaihtoehdossa on kuitenkin NIIN paljon ongelmia, että se on vihoviimeinen hätäratkaisu. Ei Kawa yksin Arribaan halua - suuri osa sen houkutusta on juuri siinä, että saisi olla Sensoin kanssa vapaasti kokonaisen vuoden.