Kristiinan tavoittaa osoitteesta svaha@iki.fi

Jori Virtasen Sisäpiiri oli yksi hienoimpia ja koskettavimpia pelikokemuksiani. Siinä lukioaikainen kiinteä kaveriporukka tapasi uudelleen kymmenen vuoden jälkeen erään porukkaan kuuluneen hautajaisissa. Hahmoni Helena Uusimaa oli kuolleen tyttöystävä, helsinkiläinen kirjallisuudentutkija. Helena ja Tero olivat seurustelleet vuoden verran ja olivat juuri alkaneet puhua yhteen muuttamisesta. Helena tiesi kyllä, että Tero oli vaikeana pidetty luonne ja että hänen aiempi tyttöystävänsä oli kuollut tapaturmaisesti, mutta sen kaiken piti olla ohi... Kouluajan ystävistä Helena oli tavannut aiemmin vain kaksi, Petran (Lissu Ervasti) ja Heikin (Mike Pohjola), ja heistäkin Heikin vain ohimennen.

Peli alkoi hautajaisten juuri loputtua, kun vanhat ystävät halusivat mieluummin mennä muistelemaan Teroa keskeään kuin sukulaisten (joista Tero oli vieraantunut) kanssa. Helena kutsuttiin mukaan. Pelipaikkana toimi omakotitalo maalla (tekstissä mainittu lehmä on siis ihan oikea eikä kenenkään haukkumanimi...); Jami Jokinen tarjosi ystävällisesti kotinsa tähän tarkoitukseen. Tekstinpätkän piti olla vain alku kunnolliselle debrief-selostukselle, mutta kuten tavallista, en saanut sellaista aikaan. Pelin tapahtumia se ei siis juuri kuvaa, vain Helenan tuntemuksia tuona iltana. Ja loppujen lopuksi - niillähän sitä on väliä?

Peli oli malliesimerkki siitä, miten pelaajat yhdessä luovat tarinan ja sen todellisuuden... miten se on kokonaisvaltaisesti olemassa vain heidä - meidän - välillään. Yksin surressani minun oli vaikea itkeä, ja pelkäsin jotenkin, etten osannut eläytyä tarpeeksi, mutta heti kun palasin muiden pariin ja joku sanoi yhdenkin myötätuntoisen lauseen, kyyneleet alkoivat valua virtanaan.

Toinen mieleeni jäänyt esimerkki pelin yhteisestä rakentumisesta oli 80-luvun musiikin muistelu, kun hahmot etsivät yhteistä tarttumapintaa (Helena kun ei vanhaan kaartiin kuulunut). Se loi pohjaa myös yksityisille muistoille: vielä vuosi pelin jälkeen säpsähdin aina kuullessani radiosta Tanita Tikaramin "Twist In My Sobriety"-kappaleen.

Kaikin puolin tyydyttävä kokemus siis.

(Ja sitä paitsi sainhan mä siitä Lindankin. :))